Kalervon tarina

Kä­vin haas­tat­te­le­mas­sa Koi­vu­ran­nan van­hin­ta asu­kas­ta Ka­ler­voa. Pyy­sin hän­tä ker­to­maan elä­mäs­tään ihan mi­tä ta­han­sa, jo­ten 87-vuo­tias Ka­ler­vo aloit­ti vuo­des­ta 1931, jol­loin hän syn­tyi ajan mu­kai­ses­ti sa­vusau­naan. Ka­ler­vo in­tou­tui­kin muis­te­le­maan elä­män­tai­pa­leel­taan muu­ta­mia het­kiä, jot­ka ovat pai­nu­neet hä­nen mie­leen­sä kirk­kai­na.

Lap­suu­den al­ku­tai­pa­leen Ka­ler­vo asui per­heen­sä kans­sa sa­vusau­nas­sa, sil­lä tuol­loin ajat oli­vat ko­via. Hän kä­vi jo pie­nes­tä po­jas­ta as­ti te­ke­mäs­sä pie­niä hom­mia Aho­vas­tin­gil­la naa­pu­reis­sa. Eri­tyi­ses­ti Ka­ler­vol­le on jää­nyt mie­leen epä­on­ni­nen ajo­ve­den kan­to. Ka­ler­vo oli Ruus­kan ta­los­sa aja­mas­sa vet­tä erää­nä tal­ve­na, eli toi­sin sa­noen Ka­ler­vo ja työ­mie­het kau­hoi­vat san­goil­la vet­tä tyn­ny­riin, jo­ka ajet­tiin he­vo­sil­la kar­ja­la­toon. Hom­ma oli ko­vaa, sil­lä sii­nä kas­tui, jol­loin ruk­ka­set jää­tyi­vät pak­ka­sil­la. Tä­mä joh­ti­kin Ka­ler­von koh­dal­la sii­hen, et­tä san­ko pu­to­si avan­toon jää­ty­neen ruk­ka­sen ta­kia. Ka­ler­vo kä­vi ha­ke­mas­sa uu­den san­gon pii­oil­ta, mut­ta se­kin pu­to­si avan­toon. Kä­vi­pä vie­lä niin­kin, et­tä kol­mas­kin san­ko oli avan­nos­sa. Täl­löin Ka­ler­vo ru­pe­si ko­vas­ti it­ke­mään, sil­lä hän­tä pe­lot­ti men­nä ker­to­maan ta­pah­tu­nees­ta Vih­to­ri-isän­näl­le. Ruus­kan Vih­to­rin reak­tio oli­kin odo­tet­tua ys­tä­väl­li­sem­pi. Hän to­te­si Ka­ler­vol­le: ”Mi­tä si­nä poi­ka tor­soat?”, mi­hin Ka­ler­vo vas­ta­si kol­men san­gon pu­don­neen avan­toon. Vih­to­ri vas­ta­si Ka­ler­vol­le tyy­nes­ti: ”Elä tor­soa, men­nään ha­ke­maan ne”. Vih­to­ri ot­ti mu­kaan­sa pe­ru­na­kuo­kan, jol­la hän on­ki kaik­ki san­got avan­nos­ta.

Ka­ler­von var­tut­tua hän me­ni muu­ta­mak­si vuo­dek­si kou­luun en­nen seu­raa­vaa elä­män­vaih­det­ta. Kou­lua­jois­ta hän muis­ti eri­tyi­ses­ti nai­so­pet­ta­ja Es­te­rin, jon­ka ys­tä­väl­li­syys ja hy­vä­sy­dä­mi­syys sai Ka­ler­von yhä her­kis­ty­mään. Ka­ler­vo oli omien sa­no­jen­sa mu­kaan ’ko­va pu­hu­maan’, min­kä myö­tä hän oli lä­hes jo­ka päi­vä nur­kas­sa. Yh­te­nä päi­vä­nä hän sai pää­hän­sä aja­tuk­sen ka­ra­ta, mut­ta opet­ta­ja huo­ma­si Ka­ler­von ai­keet ja pyy­si hän­tä jut­tusil­le. Ka­ler­vo ajat­te­li saa­van­sa ko­vat huu­dot, mut­ta Es­ter sa­noi­kin: ”Tu­le­pas tän­ne ja an­na kä­te­si. Kuu­le, ol­laan ys­tä­viä — toi­von et­tä si­nus­ta kas­vaa kun­non mies.”. Opet­ta­jan ys­tä­väl­li­nen asen­ne te­ki Ka­ler­voon läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen, ja hän ta­jusi sil­loin, et­tä ys­tä­väl­li­syys kan­taa pi­dem­mäl­le kuin vi­ha­mie­li­syys. Ka­ler­vo eh­ti käy­dä kou­lua vain muu­ta­man vuo­den en­nen kuin hä­nen isän­sä sa­noi kou­lun riit­tä­vän. ”Isä to­te­si, et­tä olin tar­peek­si van­ha läh­te­mään ta­lo­loi­hin töi­hin”, Ka­ler­vo muis­te­lee. Ja niin 10-vuo­tias Ka­ler­vo läh­ti Iso­mäen ta­loon hoi­ta­maan he­vo­sia. Iso­mäen ajois­ta hän muis­taa eri­tyi­ses­ti ru­kiin vars­taa­mi­sen ja ka­ma­lan täie­pi­so­din.

”Sit­ten kun ru­pe­sin ole­maan jo koh­ta­lai­sen mies, aloin kul­kea il­ta­mis­sa”, Ka­ler­vo muis­te­li. Eri­tyi­ses­ti koh­ta­lai­sen mie­hen ajois­ta hä­nel­le on jää­nyt mie­leen eräät häät, jois­sa hän tans­sit­ti sa­mais­ta Es­ter-opet­ta­jaa, jon­ka ys­tä­väl­li­syys sai hä­net ryh­dis­täy­ty­mään.

Ai­kui­sek­si kas­vaes­saan Ka­ler­vo pa­tis­ti köy­hiä van­hem­pi­aan os­ta­maan pie­nen hir­si­mö­kin, jos­sa he asui­vat mel­ko pit­kään. Ka­ler­vol­la oli aja­tuk­se­na teh­dä pie­neen mök­kiin li­sä­huo­ne, vaik­ka hä­nen äi­tin­sä oli täs­tä aja­tuk­ses­ta kau­huis­saan. Ka­ler­vo pi­ti pin­tan­sa ja kä­vi pyy­tä­mäs­sä naa­pu­reil­ta muu­ta­mia tuk­ki­sia ja os­ti it­se lo­put. Hom­maan ryh­tyes­sään Ka­ler­vol­la ei ol­lut min­kään­lais­ta tie­toa nik­ka­roin­nis­ta, mut­ta on­nek­si hä­nen lap­suu­den­ka­ve­rin­sa oli kir­ves­mies ja neu­voi hän­tä. Äi­tin­sä kau­his­te­luis­ta huo­li­mat­ta Ka­ler­vo sai it­se ra­ken­net­tua li­sä­kam­ma­rin val­miik­si ja muut­ti sin­ne nuk­ku­maan. Sii­tä as­ti Ka­ler­vo toi­mi tim­pu­ri­na ja kir­ves­mie­he­nä. Aho­vas­tin­gil­la on edel­leen mon­ta Ka­ler­von nik­ka­roi­maan ta­loa pys­tys­sä. Ka­ler­vo ryh­tyi ta­lou­ra­koi­hin sil­lä eh­dol­la, et­tä hän sai syö­dä ta­lo­lois­sa.

Li­säk­si Ka­ler­vo nik­ka­roi myös oman ta­lon­sa, jo­hon hän sai tuo­da vai­mon­sa vih­ki­mi­sen jäl­keen. Pa­ris­kun­nal­la oli ta­los­saan täys­kar­ja, ja Ka­ler­vo te­ki ko­vas­ti maa­kaup­po­ja. Sa­mai­nen ta­lo on kuu­lem­ma vie­lä­kin pys­tys­sä. Pa­ris­kun­nan elä­mä oli ai­ka ajoin mel­ko köy­hää, mut­ta sii­tä­kin sel­vit­tiin asen­teel­la. ”Mi­nä tup­pa­sin sa­noa vai­mol­le ai­na, et­tä ’lei­pä en­sin ja vas­ta sit­ten lir­ku­tuk­set’”, Ka­ler­vo muis­te­li. Ka­ler­von elä­mää siu­na­si vai­mon li­säk­si myös kol­me las­ta, jois­ta hän pu­hui eri­tyi­sen kau­niis­ti haas­tat­te­lun ai­ka­na.

Ka­ler­vo muut­ti tois­ta­kym­men­tä vuot­ta sit­ten vai­mon­sa kans­sa Koi­vu­ran­taan, jo­ka toi­mi sil­loin van­hus­ten pal­ve­lu­ta­lo­na. Vaik­ka Ka­ler­vo oli­kin en­sin hie­man muut­toa vas­taan, hän to­te­si Koi­vu­ran­nan nyt ole­van hä­nel­le hy­vä paik­ka. Ka­ler­vol­la on Koi­vu­ran­nas­sa muun muas­sa mah­dol­li­suus lait­taa it­se ruo­kaa, ja hän ker­toi­kin ei­len keit­tä­neen­sä mai­to­pe­rut.

Ka­ler­vos­ta huo­kui us­ko­ma­ton elä­män­ko­ke­mus ja po­si­tii­vi­nen elä­mä­na­sen­ne – har­va 87-vuo­tias muis­taa elä­män­tai­pa­leen­sa yh­tä kirk­kaas­ti kuin hän.

TIINA VIERTAMO