TAPAHTUMIA VUOSIEN VARRELTA

  • 12.8.1993

    Tänä merkittävänä poutapäivänä Karstulan Asumispalvelusäätiön säädekirja allekirjoitettiin. Mukana tässä tapahtumassa oli edustajia Karstulan Rintamamiesveteraaneista, Karstulan Sotaveteraaneista ja Naisjaostosta, Sotainvalidien veljesliiton Karstulan osastosta ja Karstulan kunnasta.

  • 1995

    Säätiön ensimmäinen rakennuttama rakennus - Koivurannan palvelutalo veteraaneille ja lotille - valmistui. Uudenkarheaan palvelutaloon saatiin samana vuonna jo asukkaita sekä säätiön ensimmäinen työntekijä.

  • 1996

    Säätiö osti Maijalan kiinteistön kunnalta ja aloitti rakennuttamaan nykyään samaan pihapiiriin kuuluvaa Kotipirttiä, jonne saatiin jo seuraavana vuonna asukkaita ja henkilökuntaa.

  • 2000

    Kruukinrinteen mielenterveyskuntoutujien palvelukoti rakennettiin. Tällä laajennettiin Karstulan kunnan sosiaalipalvelujen tarjontaa.

  • 2008

    1970-luvulla perustettu Vanhustentuki ry yhdistyi hallinnollisesti ja toiminnallisesti Karstulan Asumispalvelusäätiöön. Vanhustentuki ry:n toiminta sekä palvelukodit ja vuokrarivitalot siirtyivät Asumispalvelusäätiölle, ja säätiön toiminta laajeni merkittävästi. Samana vuonna Airi Hokkanen aloitti säätiön ensimmäisenä kokopäiväisenä toiminnanjohtajana.

  • 2009

    Vuoden 2009 alusta säätiön toimintaa alettiin kehittää voimakkaasti: Kruukinrinteen palvelukoti ulkoistettiin, Maijalan ja tukiasuntojen toiminta yhdistettiin Kotipirtin rinnalle ja säätiön henkilöstömäärä kaksinkertaistui.

  • 2012

    Säätiö päättää laajentaa palveluasuntotarjontaa vanhuksille ja vammaisille ja ostaa Karstulaan vuonna 2013 rakennettavasta Linnunlaulun kerrostalosta yhden kerroksen.

  • 2013

    Säätiö uudisti sääntöjään, vietti 20-vuotisjuhlaansa sekä muutti nimensä Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiöksi.